71,3kg
Jos joku olis kertonut mulle kymmenen vuotta sitten, että tänään painan yli 70 kiloa, en olis uskonut sitä. Silloin musta tuntui, että 60 kiloakin olis tosi paljon, enkä ikinä päästäis itseäni repsahtamaan sillä tavalla. Oi ollapa vielä niin nuori ja naiivi.
Nää kilot ei ole tulleet mulle yhdessä yössä. On ollut aikoja kun paino on hiipunut takaisin alaspäin ihan huomaamatta, ja aikoja kun se on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Usein tää on kulkenut käsi kädessä mielenterveyden kanssa: hirveimpinä ahdistuskausina en oo voinut syödä juuri mitään, eikä ruoka oikeastaan ole käynyt mielessä. Sitten kun se pahin terä ahdistukselta on taittunut, on tilaa vallannut turtumus ja masennus, jolloin itseään on tehottomasti lääkinnyt syömällä herkkuja, joilla saa hyvä olon aina siksi hetkeksi kun niitä lappaa naamaan. Tätä luonnollisesti seuraa aina hirveä itseinho joka omalta osaltaan lietsoo pahaa oloa, ja kierre on valmis.
Oon aika pitkälti tieni päässä sen suhteen mitä tässä nyt pitäisi ja voisi enää asialle tehdä. Se ei onnistu, että alan vaan kylmiltään syödä pelkkää terveellistä ruokaa ja harrastamaan säännöllistä liikuntaa, oon todennut tämän kymmeniä kertoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Se mitä en oo vielä koittanut on hidas, pitkän aikavälin tavoitteen asettaminen.
Riittäisikö vuosi viiteentoista kiloon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti